torstai 25. syyskuuta 2014

Kielikurssi

Olen nyt käynyt lähes kolme viikkoa kielikurssia, enää siis viikko jäljellä. Kurssin aluksi meidät jaettiin tasokokeen perusteella ryhmiin, päädyin ylimpään tasoryhmään. Kurssi on aika haastava, huomaa kyllä, että viimeisestä saksankurssistani on vuosia aikaa. Kurssin opettaja on koonnut meille työkirjan, jossa on muun muassa runoja, novelleja ja muita tekstejä sekä takana kielioppitehtäviä. Nyt olemme lukeneet esimerkiksi pätkiä Faustia. Pidän kyllä kovasti kurssin teemoista ja siitä, miten se ei liity mitenkään omaan opiskelualaani. Sitä sanastoa tulee sitten ihan varmasti tarpeeksi lokakuussa, kun lukukausi alkaa, lisäksi olen ilmoittautunut myös viikonloppukurssille, jossa opin lääketieteellistä saksaa.

Viihdyn nyt oikein hyvin kurssilla, vaikka aluksi olinkin pari päivää aika varma siitä, että opettaja huomaa, etten oikeasti osaa saksaa ja käskee minun vaihtaa ryhmää. Opettaja on nimittäin erittäin innokas korjaamaan virheitä eikä laisinkaan kaunistele mieleipiteitään esimerkiksi tekemistämme esitelmistä. Kuitenkin olen pysynyt kurssilla ja ehkä saksanikin on vähän parantunut. Ainakin kirjoja lukiessa huomaa, että ymmärrän paremmin joitakin kohtia, jotka ehkä kuukausi sitten olisivat menneet vähän ohi.

Kurssilaiset ovat myös oikein kivoja. Kaikki puhuvat todella hyvää saksaa, osa on asunut ja opiskellut jo onkin aikaa Berliinissä, osa taas on vaihto-opiskelijoita (oikeastaanhan kurssi on yliopiston kielikeskusken Erasmus-opiskelijoille tarkoitettu kurssi). Tässä vaiheessa kurssia kaikki alkavat tuntea toisiaan ja olla paljon avoimempia, mikä tekee myös itse kurssista paljon mielenkiintoisemman.

Kieliviekoittelija ja kielioppikirja.
Viime lauantain ukuleleopetus oli muuten huippukivaa, menen ensi lauantainakin! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti